Translate page

Rick Joynerin väärästä profetaallisuudesta

Beatrice kysyi:

Kysymys

Olen lukenut monta kirjaa Rick Joynerilta. Mitenkähän sinä mahdat suhtautua häneen?


Lennart Jaretegin vastaus:

Minulla ei valitettavasti ole niin paljon materiaalia Rick Joynerista, mutta minä olen sitä mieltä, että sitä olisi hyvä etsiä. Se, mikä kuitenkin ratkaisee asian on, että Rick Joyner tulee samasta suonesta, josta monet luopuneet kristilliset yhteisöt ja ilmiöt. Tätä suuntausta kutsun ”Latter Rain-perheeksi”. Varhainen esikuvallinen hahmo oli William Branham. Hänen toiminnassaan oli okkultistisia taipumuksia ja sitä kuljetti eteenpäin erityinen enkeli, joka aina seurasi Branhamia. Tähän perheeseen minä ja monet muut katsovat kuuluvaksi myös Uskonliikkeen, Apostolisen liikkeen, Kansas-profeetat, Toronton liikkeen, Pensacolan ja tapahtumat Lakelandissa, Floridassa johdossaan Todd Bentley, sekä moni muu. He kaikki ovat enemmän tai vähemmän vaikuttaneet toisiinsa ja siunanneet toisiaan. Heillä kaikilla on sama perustava teologia pohjalla. Siinä kyse on periaatteessa siitä, että kristittyjen täytyy saavuttaa asema tulla ”melkein jumaliksi” ja siten Jumalan valtakunta perustetaan maan päälle. Tässä valtakunnassa tulee olemaan hierarkia, jossa sen ajan apostolit ovat niitä, jotka hallitsevat ja määräävät. Ja tämä järjestys täytyy tulla voimaan ennen kuin Jeesus voi tulla takaisin, opetetaan. Jos on vähänkin valveilla ja tuntee Raamattunsa, näkee, että tämä monella tavalla muistuttaa sitä antikristillistä valtakuntaa, joka tulee esiin lopun aikoina.

Lennartin tarjoama linkki yläpuolella hengenvuodatuksesta profeetta Joelin mukaan VT:ssä ja Latter Rainista (SE)

Kuuntele ja hämmästy! New Agella ja katolisella kirkolla on myös teologia, joka muistuttaa tätä. New Age puhuu ”Kosmisen Kristuksen tulosta” ja ”Uusista Kristuksen opetuslapsista”. Katolinen kirkko puhuu ” Eukaristiassa ( Ehtoollisessa) ilmenevän Kristuksen tulosta”, ”eukaristisesta miehestä” sekä ”eukaristisesta hallitsemisesta”. Latter Rain puhuu ”Jumalan ilmestyvistä pojista” ja ” Kuningaskunnan hallintavallasta”. Kun tarkastelee termejä, huomaa, että niissä käsitellään ihmisen tulemista jumalaksi ja siten me saamme aikaiseksi Kristuksen täyden läsnäolon maan päällä. Tämän kaiken yläpuolella tulee yksi ainoa henkilö esiintymään Kristuksena itsessään tai että hänellä on ”Kristus-virka”, kuten asiaa kutsutaan New Age:ssa. Tämä on se henkilö, jonka Raamattu on ennustanut ja josta tulee lopun aikojen Antikristus! Antikristus tulee kreikan kielestä sanoista anti christos, mitkä voidaan kääntää ”Kristuksen sijaisena”.

Näiden Kansas-profeettojen joukossa on paitsi Rick Joyner, myös Bob Jones, Paul Cain ym. Todd Bentley voidaan myös lukea heihin kuuluvaksi. Hänet vihittiin sitä paitsi kesällä 2008 apostoliksi Apostolisessa liikkeessä, jonka huipulla on arkkiapostoli C. Peter Wagner. Bobin, Paulin ja Toddin elämässä on ilmennyt ongelmia moraalittomuuden, alkoholin käytön, homoseksualismin, pedofilian ja uskottomuuden suhteen. Ei nyt ole oikein sanoa, että kukaan ei ole täydellinen. Olen vakuuttunut siitä, että tosi Jumalan mies on varjeltu tällaisesta ja pakenee sitä mieluummin kuin että antaa vetää itsensä siihen. Sekä Rick Joyner, Paul Cain että Bob Jones ovat jopa tukeneet tai enemmän tai vähemmän työntäneet esiin Todd Bentleytä, mikä myös on erittäin paljastavaa. Mielestäni se kristillisyys, jota Todd Bentley edustaa, on tunnuspiirteiltään New Agen inspiroimaa tai New Agen suodattamaa kristillisyyttä. Oikeastaan se on ehkä suorastaan New Age:ä, johon on ympätty kristillisiä termejä ja käyttäytymistapoja! Mutta tältä se näyttää Latter Rain- perheessä ja on näyttänyt aina William Branhamin päivistä lähtien. Puuhastellaan henki-matkojen, visualisoinnin, enkelikontaktien, kundalini-tyylisten manifestaatioiden ynnä muiden kanssa. Ja huomaa: Rick Joyner on mukana tässä piirissä!

Kun kyseessä on Rick Joynerin teologia, niin aivan selvästi hän kuuluu tähän Myöhempi Sade (Latter Rain) –perheeseen, siellähän hän toimii. Hän kirjansa, kuten esim. ”Sato” ( En tiedä suomenkielistä nimeä, Sypen lisäys) tuo esiin aivan juuri tämän liikkeen opetusta. Itse koen hänen kirjansa sekä ihmeellisinä, epämiellyttävinä että epäraamatullisina.

Sekä Rick Joyner, Bob Jones että Todd Bentley sanovat olleensa taivaassa, ainakin mitä minä tiedän. Bob Jones näyttää voivan matkustaa sinne heti kun hän vain sulkee silmänsä. Hän on jopa ottanut näille matkoille mukaan lapsia ainakin hänen oman kertomuksensa mukaan, mitä hän on sanonut Tv-ohjelmissa, nimeltään ” Extreme Prophetic”. Tässä ”taivaassa” jossa he ovat käyneet, ovat he kuulemma omien sanojensa tavanneet eri raamatullisia ihmisiä. Todd on kuulemma kiivennyt itsensä Isän syliin. Jos tämän uskoo ja sitä puolustaa, niin ajautuu syvälle ojaan! Mainitsen kappaleen Rick Joynerin kirjasta the Call = Kutsu, niin ymmärrät kuinka todella väärässä nämä herrat ovat. Kirjassa Joyner kertoo ”kävelykadusta” taivaassa, jossa hän tapaa apostoli Paavalin, joka istuu valtaistuimella. Joyner sanoo Paavalille: Mikä kunnia, että saan tavata sinut, mutta Paavali vastaa nopeasti Joynerille, että kunnia oikeastaan pitäisi olla hänen, koska Joyner on mukana ”viimeisessä taistelussa”. Edelleen Paavali ”tunnustaa”, että hän ”…ei elänyt niin, että olisi saavuttanut sen kaiken, mitä hänet kutsuttiin tekemään” (Otettu kirjasta ”Kutsu, sivut 131 -133) Tämä, jota Rick Joyner tuo esiin ei pidä paikkaansa Paavalin sanojen kanssa: ” Olen taistellut hyvän taistelun, olen juoksun täyttänyt, olen säilyttänyt uskon.” (2.Tim.4:7) Silloin voi ihmetellä mihin uskoon Rick Joyner viittaa, jos hän nyt kirjassaan tuo esiin ajatuksen, että hän on suurempi kuin Paavali!!

Kaiken tämän tarkoituksena on varoittaa sinua ettet ota vastaan KAIKKEA, jota tulee tästä Latter Rain- perheestä. On kyseessä ”pahojen henkien opit” Tämän ja New Age:n välillä ei ole suurempaa eroa. Se on ylämäki, joka kietoo yhteen muut harhaopit ja tien päässä seisoo Antikristus ottaakseen vallan rakentaa oma yhtenäistetty maailmansa.

Tähän kaikkeen kurjuuteen voimme tänä päivänä lisätä sen tosiasian, että juuri Rick Joyner on tehnyt työtä saadakseen taas Todd Bentleyn toimintaan sen jälkeen, kun niin kutsuttu "herätys" sortui. Vain muutama viikko sen jälkeen kun "apostolinen eliitti" oli vihkinyt Todd Bentleyn apostoliksi, paljastettiin, että Todd eräässä tapahtumassa Lakelandissa oli väärinkäyttänyt alkoholia ja ollut uskoton perheensä lapsenvahdin kanssa. Se "korjaaminen". johon Rick Joyner oli vaikuttanut, on mm. tarkoittanut sitä, että Todd Bentley nyt on eronnut ja uudelleen naimisissa juuri tämän lapsenvahdin kanssa! Ajattele, että nämä "valtavat apostolit" eivät nähneet Todd Bentleyn läpi eivätkä välittäneet, kun tämä synti paljastettiin. Vaikkakin pahempia ovat kuitenkin minun mielestäni, ne uskomattoman vakavat harhaopit, joita tämä yksilöistä koostuva ryhmä levittää maailman laajuisesti, eikä vähiten kirjojensa kautta.

Tässä joitakin linkkejä materiaaleihin, jotka kriittisesti tarkastelevat Rick Joyneria.

Linkkien suomennokset (suurin piirtein)

Lopullinen taistelu kirjoittanut Rick Joyner

The False Teachings of Rick Joyner/Rick Joynerin väärät opetukset

The ultimate lye of Rick Joyner/Rick Joynerin äärimmäinen valhe


/Lennart

Översättning till finska/Suomennos
Sylvi Hänninen

Suomi